Ranskalainen ruletti ei suinkaan ole alun perin Ranskasta, vaan Italiasta. Italiassa pelattiin jo satoja vuosia sitten seurapeliä, jossa kärryn pyörälle laitettiin savikuula, joka sitten tönäistiin liikkeelle. Kunkin peliin osallistuvan oli veikattava, missä kohdassa kuula pysähtyy tai tippuu pois pyörältä. Se, kuka arvasi oikein, voitti jotain pientä, kuten omenan tai mahdollisesti hieman rahaa. Konseptia kehitettiin ja pian peliä pelasivat nuorison lisäksi myös perheet ja vanhukset.

Meidän tuntemamme ruletin on kehittänyt ranskalainen matemaatikko Blaise Pascal, joka esitti ensimmäisenä puna-musta-vihreän rulettipyörän pariisilaisille kasinoille. Peli otettiin käyttöön sellaisenaan mutta muutamien vuosien kuluessa kaksi kasinonomistajaa kuitenkin ymmärsi voivansa tuplata voittonsa, jos he tekisivät rulettipyörään pienen muutoksen, nimittäin ottaisivat toisen nollista pois. Alun perin rulettipyörässä oli siis numerot 00 ja 0-36. Jos kuula osui kumpaan tahansa nollaan, menivät rahat pelin järjestäjälle. 

Kasinoille virtasikin aiempaa enemmän pelaajia. Ranskalainen kasinomaailma kukoisti parempana kuin koskaan, ja peli levisi nopeasti myös muualle Eurooppaan, lopulta myös Aasiaan. Nykyään ranskalainen ruletti tunnetaan paremmin nimellä ”eurooppalainen ruletti”. Ranskalaisessa ruletissa on kuitenkin pieniä erikoisuuksia, joita muista ei löydy. Eroista kerrotaan edempänä. Ruletti on kiehtonut ihmisiä aina – siihen liittyy jotain uskonnollista ja pyhää, mutta se myös vilpitöntä hauskanpitoa.  

Ruletissa hyvin menestyneiden uskotaan olevan onnettaren suosiossa, tai tehneen jotain hyvää ansaitakseen positiivista karmaa. Ruletista on tullut niin kovin suosittu peli, sillä sitä pelatakseen ei tarvitse olla kymmenien vuosien kokemusta tai ammattilaistaustaa. Säännöt ovat hyvin yksinkertaiset, eikä strategioidenkaan ymmärtämiseen tarvita kuin hyvin alkeellista matemaattista ymmärrystä. Ruletissa hauskaa on se, että voiton mahdollisuus on aina 47 % ja häviön 53 %. Sinulla on siis jokaisella kierroksella täsmälleen samat mahdollisuudet voittaa – koukuttavaa, eikö? 

Pelin rakenne ja säännöt  

Kuula pyörii rulettipyörässä. Pöydällä on taulukko, jossa on numerot 0-36. Ne on jaettu parillisiin, parittomiin, mustiin, punaisiin, sekä numeroihin 1-18 ja 19-36. Toisin kuin tavallisessa eurooppalaisessa ruletissa, ranskalaisen ruletin taulukossa ei ole numerolistan jakoa kolmeen tusinaan. Kun on päättänyt mille luvulle tai lukuryhmälle haluaa panostaa, ilmoitetaan siitä yhdelle pelin jakajista. Jakajia saattaa olla parhaimmillaan jopa kolme kappaletta. Panoksia ei laiteta itse taulukkoon, vaan yksi jakajista ottaa ne pitkällä haravamaisella kepillä pelaajan edestä.  

Rulettipyörän vauhti hidastuu ja kuula etsii itselleen paikkaa. Vuorottelevat musta-punaiset ruudut ja niille painetut luvut alkavat erottua. Joukossa on myös jotain vihreää – pelin järjestäjälle tarkoitettu nolla! Jos kuula osuu nollaan, ainakin puolet panostuksesta menee pelin järjestäjälle, riippuen siitä käytetäänkö pelissä En Prison vai La Partage -järjestelmää. Jos kuula osuu lukuun tai ryhmään, jota veikkasit, voitat. Jos ei, häviät. 

Pelialustat  

Ranskalaista rulettia voi pelata sekä kivijalkakasinoilla että netissä. Melkein jokaisella kasinolla, jolla on mahdollista pelata tavallista eurooppalaista tai amerikkalaista rulettia, voi myös kokeilla sen ranskalaista versiota. Nettikasinoilla pelattavan ranskalaisen ruletin kaksi versiota ovat livekasino-versio ja satunnaisgeneraattori-versio. Livekasinoversiossa on oikea jakaja, jonka kanssa voit keskustella pelin aikana tai mahdollisesti myös pyytää neuvoa. Satunnaisgeneraattori-versiossa taas jakajana toimii tietokone, joka valitsee satunnaisen kohdan, jolle kuula pysähtyy.  

Nettikasinoilla käytetään useammin La Partage-menetelmää, joka tarkoittaa sitä, että jos kuula osuu nollaan, kaikki 1:1 lukuja (parilliset, parittomat…) veikanneet menettävät vain puolet panostuksistaan. 

Kuinka voit voittaa? 

Ruletissa pelin voittaa kuulan pysähtymiskohdan oikein arvannut. Jos esimerkiksi veikkaat mustia numeroita, ja kuula pysähtyy yhdelle niistä, voitat panoksesi tuplana. Jos kuula taas ei osu mustaan lukuun, häviät panostuksesi. Ranskalaisessa ruletissa erona on se, miten kuulan osuessa nollaan menetellään. Nettikasinoilla pelataan enemmän La Partage- kuin En Prison menetelmällä.  

La Partage -menetelmä tarkoittaa sitä, että jos kuula osuu nollaan, kaikki 1:1-lukuja veikanneet menettävät panostuksestaan vain puolet pelin järjestäjälle. En Prison -menetelmä taas tarkoittaa, että kuulan osuessa nollaan kaikki 1:1-lukuja veikanneet joutuvat yhden kierroksen ajaksi ”vankilaan” (suom. en prison = vankilassa). Jos seuraavalla kierroksella kuula osuu heidän äskettäin veikanneeseen lukuun, he saavat rahat takaisin. En Prison -menetelmä ei ole läheskään niin käytetty kuin La Partage. En Prisonia käytettäessä pelin järjestäjä jää helposti paljon häviölle, joten se ei ole kannattavaa. 

Todennäköisyys voittoon kasvaa sen mukaan, mitä suurempaa lukuryhmää pelaaja veikkaa. On todennäköisempää voittaa veikatessa parillista lukua kuin yhtä tiettyä lukua, vaikka numeroa 4. Voittoja tulee silti tasaisesti joka kierroksella samalla 47 prosentin todennäköisyydellä. Pelatessa ranskalaista rulettia ei kuitenkaan välttämättä häviä niin paljon rahaa, sillä tavallisesti peliä hirveästi sekoittava nolla saattaakin tässä pelissä koitua eduksesi.  

Ruletissa parasta on se, etteivät säännöt ole vaikeat, eikä voiton todennäköisyys kasva, vaikka olisit pelannut kymmeniä vuosia. Aloittelijakin voi siis kääriä hyvän potin taskuunsa! Ruletissa ei myöskään tarvita kummoista matemaattista osaamista. Riittää, että ymmärrät lukujen 1 ja 50 eron. Kokeneemmat pelaajat tykkäävät kikkailla kuitenkin panoksilla. Yksi tunnetuimpia rulettistrategioita on martingaalistrategia. Strategian idea on, että jokaisen häviön jälkeen panos tuplataan. Näin ensimmäisen voiton sattuessa kohdalle pelaaja on ainakin alkuperäisen panoksen verran voitolla. 

Yhteenveto  

Ruletti on varmasti kaikkien aikojen suosituin onnenpeli. Sitä voi pelata sekä kavereiden kesken seurapelinä pienillä panoksilla, että isoilla kasinoilla jättipotti silmissä kiiluen. Ruletissa ei myöskään tarvitse käyttää strategioita, ellei halua. Aivot narikkaan, panosta onnennumerollesi! Ruletista on varmasti kymmenkunta erilaista variaatiota. Kaikille siis todella löytyy suosikkinsa, jos onnenpelit kiinnostavat!  

Parasta on se, että rulettipöydän ääressä on aina ihmisiä – pelaajia sekä tietenkin katsojia. Sattuma, tuuri ja onni ovat asioita, jotka kiehtovat kaikkia. Jos rahapalkinnot ovat sinulle toissijainen asia, kokeile rulettia vaikka vain nähdäksesi oletko onnettaren suosiossa! Nappaa siis älypuhelimesi, tablettisi tai tietokoneesi, klikkaa itsesi suosikkinettikasinollesi ja kokeile ranskalaista rulettia heti tänään! 

Featured Casino
1000+ peliä Ilman rekisteröitymistä